Heiheihei! Pakko huomauttaa väkisin tähän väliin että kyllä, omistan salikortin, teen siis jotain hyödyllistäkin kanelipullien syömisen ohessa...
Eivätkä vaatteet ole ainoita asioita, joista huomaa pystyvänsä tinkimään. Toinen on nimittäin astiat. Kun kotona kaapit tursuavat Teema-sarjaa, mulla on täällä tasan yksi Ikea-lautanen, ja kaksi kahvikuppia, joista käytän vain toista (toinen on vierasvara), sekä muutama ruokailuväline. Tämän lisäksi omistan pari muovista eväslaatikkoa, joissa kuskaan kouluun sörsselini (ruuaksi sitä ei voi useinkaan kutsua edes hyvällä tahdolla). Jokapäiväisen puuroni syön niinikään muovikulhosta (kertakäyttö)lusikalla. "Kertakäyttö" sulkeissa siksi, että tiskaan sen aina välissä, joten se ajaa asiansa oikeana lusikkana.
Ehkä tärkein ostokseni tähän mennessä on ollut vedenkeitin. Sillä valmistuu kätevästi puuro (jonka syön sellaisenaan, juhlapäivinä kanelin kanssa), sekä tee, että myös toivottavasti tästä lähtien kahvi. Ostin tänään nimittäin pikakahvia, koska en näe järkeä kahvinkeittimen ostamisessa, sillä joutuisin heittämään sen(kin) lähtiessäni pois. Joten toivon todella, ettei tuo Nescafen jauhe maistu ihan kuralta. Vedenkeittimellä voi olla toki muitakin funktioita. Vielä en ole kokeillut, mutta hätäpäivän ja laiskuuden yllättäessä sen avulla valmistuu varmasti ainakin nuudelit. Ehkä pastakin, jos haluaa sen erittäin al dente.
Pikakahvijauhe on pop. Koska päivittäisenä harrastuksena kuvan toiminta käy turhan kalliiksi. |
Ainoat asiat, missä enemmän on enemmän, ovat nukkuminen, liikunta ja ruoka. Ilman näitä selviytyisin tuskin edes viikon ruokalistan suunnittelusta (eli syönkö huomenna pastaa ja ketsuppia vai nuudelia ja pakastevihanneksia). Juu tosiaan, enemmän on enemmän myös rahassa, mutta siksi painotan sivistyssanaa budjetointi. Ehkä päädyn pitämään teille arjen taloustieteen seminaarin tässä joku ilta.
Mutta nyt alan katsomaan Suomi-ikävän ehkäisemiseksi Katsomosta laatusarjoja. Näkyvät täälläkin, kunhan yhdistyy kännykän kautta nettiin. ;)
PS. Nyt on ollut vähän kiirettä viime aikoina, mutta aion taas ryhdistäytyä kuulumisten päivittelyssä :)
Ikävä jo! Pitää sopia pian ne eilen jäädyt puhelintreffit<3 hei eikö tuo maksa miljooner mennä kännykän kautta nettiin...? T.maria
VastaaPoistaOlipa kiva lukea sun kuulumisia!!! Mukavia syyspäiviä sinne lännelle! :)
VastaaPoista