Mulla on ollut aikamoinen tehoviikko (= tenttiin lukemista, treeniä, safkaa, koira ulos, maksa laskut...). Kevätfiilistely on alkanut täysillä, ja lenkkarit on kaivettu kaapista pölyttymästä. Ja oikeastaan uudet lenkkarit ostettu niiden tilalle. Ihastuin näihin popoihin niin paljon, että ne ajavat asiansa niin juoksu-, kävely- kuin shoppailulenkeilläkin. Ja sporttinen look on taattu! ;) Lisäksi bussiin on paljon kivempi juosta (Mistäköhän muuten johtuu, että riippumatta käytettävissä olevasta ajasta, aina tulee kiire lähtöhetkellä? Tästä hyvä tutkimusaihe jollekin).
Kaksi puolen tunnin intervallilenkkiä on tullut tehtyä tällä viikolla. En ole synnynnäinen juoksija, mutta ainakin on varaa kehittyä. :) Keuhkot on joutunu koville, mutta tahdonvoimalla on puskettu äärirajoille. Näitä intervalleja olisi tarkoitus nyt lisäillä treeniohjelmaan vähitellen, näin alkuun muutaman kerran viikossa, ja kun kroppa ja psyyke tottuu uuteen liikuntamuotoon, lenkit siirtyy kaikille arkiaamuille. Miksei viikonlopullekin, jos intoa riittää! Tähän en kuitenkaan lupaudu, koska jotain rajaa. Doris oli mukana toisella näistä lenkeistä, ja aion jatkossakin ottaa sen välillä mukaan. Se ei vaan taida olla ihan yhtä innoissaan. :D
Salilla tapahtuu mukavasti edistystä, varsinkin jalkatreeneissä, ja se jos mikä on motivoivaa. Nyt menee jalkaprässissä sarjat 120 kilolla, mikä on tähänastinen ennätys. On toi salitouhu niin koukuttavaa! Ja ihanan kamalaa. Eilen vietin tentin jälkeen 1,5 tuntia koko kroppaa rääkäten. Olo oli myös sen mukainen hoiperrellessani pukuhuoneeseen... Olo on ollut sen mukainen myös tänään. Mutta koko viikon stressi jäi salille, ja tänään on ollut mukavaa viettää välipäivää voimia keräten ja sosiaalisia suhteita ylläpitäen. ;)
Kävin myös tällä viikolla tutustumassa Kampin Fressiin, jossa Minna käy treenaamassa, ja olipa parasta treeniseuraa! <3 Tykkäsin muutenkin kovasti paikasta (ja infrapunasaunasta, ah!), joten saa nähdä milloin tän tytön bongaa sieltä. ;)
Huomenna on vuorossa vähän rennompaa hikoilua ja bootysheikkausta. :D Elikkä Sh'Bam-tunti. Helppo tapa tehdä vähän tilaa viikonloppuherkuille! :)
Ainiin, heittelin eilen palloa Doriksen kanssa ja yritin saada siitä sellaisen hienon juoksukuvan, jossa on kaikki neljä jalkaa ilmassa. Lopputulos:
Hyvää alkavaa viikonloppua ja paljon hymyä! :)
xo - Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti