Ensimmäisen kerran huomasin tämän, kun reilu viikko sitten mahduin hameeseen, jonka olin ostanut toivotaan-toivotaan -periaatteella viime syksynä. En ollut käyttänyt sitä kertaakaan, koska en yksinkertaisesti saanut vetoketjua kiinni, ja vaikka joskus heti aamusta saatoinkin saada sen vedettyä ylle, ei hengittämisestä tai normaalista olemisesta olisi tullut mitään. Monta kertaa ehdin kirota turhan ostokseni.
Nyt oli sitten taas kyseessä tällainen toiveikas päivä, jolloin tulee kokeiltua, josko jonkun liian pienen vaatteen saisi ängettyä ylle. Ja onnistuin - helposti. Hame sujahti päälle, pystyin hengittämään ja liikkumaan. Hämmentyneenä tarkistin, että olihan kyseessä se sama hame. Olihan se.
Toinen hämmentävä hetkeni oli eilen. Kävin urakalla läpi vaatekaappini varastoja, jotta sain tyhjennettyä sen vaatteista, joita en enää käytä. Löysin eräät farkut (ehjät ja uudenveroiset vieläpä), ja muistin, että nekin olivat jemmassa sillä ajatuksella, että ne laajentuisivat itsekseen siellä hyllyllä. Pari vuotta sitten taisin niitä viimeksi käyttää niin, että ne istuivat päällä. Olin jo laittamassa nämä suoraan varastoon menevään pussiin, mutta päätin kuitenkin sovittaa niitä kun muistin hame-episodini. Sama juttu. Nappi meni kiinni kevyesti, enkä edes näyttänyt liian kireään makkarankuoreen ahdetulta. Mikä fiilis!
Voisin melkein tehdä tästä innostuneena oman laihdutusoppaan. Mitä se sitten pitäisi sisällään? Ehkä tärkeimpänä ajatuksena sen, että unohtaa koko laihduttamisajatuksen. Vuoden alussa tuskailin parin vuoden mässäilyiden seurauksena kertyneiden plösöjen kanssa. Edellisvuonna olin yrittänyt karpata menestyksettä. Kuukauden verran sitä jaksoin, minkä jälkeen pastanhimo kävi ylitsepääsemättömäksi. Jossain vaiheessa jätin herkut. Sitä jaksoin alle kaksi viikkoa. En vain mahda sille mitään, että rakastan suklaata. Ja mustikka-tuorejuustoviinereitä. Näin esimerkiksi.
Huhtikuun lopussa päätin, että en enää yritä väkisin sellaista, mikä ei sovi mulle. Jos tälle siitä hetkestä alkaneelle "ruokavaliolleni" pitäisi keksiä jokin trendikäs nimi (mitä on nyt liikkeellä), se olisi varmaankin tiedostava syöminen. Tähän kuuluu se, että on tietoinen siitä mitä syö, milloin syö, ja miten syö. Aloin kiinnittämään huomiota annoskokoihin. En ottanut enää joka kerta ruokaa yli tarpeen vain sen takia, että se oli niin hyvää. Aloin huomaamaan milloin on oikeasti nälkä. Lisäksi kiinnitin huomiota ruuan laatuun. Pääosin kasvista, mutta lihakin on sallittua sopivissa määrin. Enkä karsinut kaikkia hiilareita pois. Jos teki mieli thai-ravintolassa valkoista riisiä, otin sitä, mutta en täyttänyt sillä puolta lautasta. Näin, ilman minkäänlaista varsinaista dieettiä, olen onnistunut saavuttamaan nykyisen tilanteen. Ja aika huikealla vauhdilla vielä kaiken lisäksi.
Jaan tämän siksi teidän kanssanne, koska itseäni turhauttaa kun joka paikassa kerrotaan aina "uusimmat vinkit" siihen, miten voi laihtua ja menettää painoa. Eihän sitä enää tiedä, mihin uskoisi! Uudet tutkimukset kumoavat parin viikon takaiset tulokset ja aina joku uusi ruoka-aine siirtyy kiellettyjen listalle. Vähemmästäkin hermostuu ja tuskastuu. En takaa, että tämä omalla kohdallani toiminut systeemi toimisi kaikilla muilla, mutta olen toiveikas siitä, että ruuasta stressaaminen taitaakin olla ihan turhaa. Aion jatkossakin syödä ne mustikka-tuorejuustoviinerini, vaikka koko pellillisen, jos niin tekee mieli.
